sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Parittomia ja parillisia

Vaikka kynsien laitto on ollut jäissä, niin kutonut olet kyllä välillä kuin hullun lailla. Viime jouluksi tuli tehtyä seitsemät lahjasukat ja sitten niitä "en tiedä kenelle". Suurimmalle osalle olen saanut innostuksen puuskassa tehtyä parin, osa kuitenkin odottaa edelleen sitä seuraavaa motivaatio-aaltoa =) Tässä vähän kuvasatoa tuotoksista.

***

Nämä tein itselleni, ensimmäiset pitkävartiset ja ensimmäiset palmikot. Olisin erittäin tyytyväinen ellei toisesta sukasta olisi tullut aivan liian löysä, kun käsiala olikin eri kuin ensimmäistä tehdessä. Jäänyt päälle pakonomainen silmkoiden laskeminen, vaikka tässä olisi varmaan eriparisuudelta vältytty mittaamalla laskemisen sijaan.. Mutta ihan kivat talvisukat.

***

Tässä yksi surullinen pariton mikä saattaa hyvin suurella todennäköisyydellä jäädäkin parittomaksi. Halusin toiset pitkävartiset jollain jännällä yksityiskohdalla ja levennyksillä + kavennuksilla. Neuloin ja neuloin ja valmista sukkaa ihastellessani tajusin ettenpä merkinnytkään ylös missä kohtaa levensin tai kavensin tai ylipäätään tein mitään. Tarvitsen todella paljon motivaatiota selvittääkseni tälle paria :D



***


Näistä olen erityisen ylpeä. Simppelillä kuvioinnilla, pitsineuloksella sai kaunista siksakkia ja jalkapöydän kohdalle hauskat vinot raidat. Nämä lähetin ystävälleni Portugaliin kiitokseksi majoituksesta ja huolenpidosta reissun aikana. Uskoisin, että sukkien saaja on myös tyytyväinen =)


***
Nämä saattavat ensi jouluna eksyä pukinkonttiin, kunhan saadaan se pari aikaiseksi. Kirjoneulos on haastavaa. Tuntuu, että lankasotku on nimensämukaisesti sotku ja kun ei osaa vielä arvioida, että paljonko sitä löysää pitäisi jättää jokaiseen väliin niin sitä on joko liikaa tai liian vähän. Tästäkin varresta tuli älyttömän paksu eikä varsi anna paljoakaan myöten. Tässäki pitsineulosta jalkapöydän päällä.


***

Ja ettei aika liian pitkäksi kävisi, niin aloitin harmaalla langalla lapasia ja toisilla puikoilla uusia valkoisia villasukkia itselleni. Lapasiin tulee palmikkoa ja pitsineulosta, sukkaan kiertoa. En osaa tuota kiertoa selittää tarkemmin, laitan kuvaa kun saan ensimmäisen valmiiksi. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! =)


Ei kommentteja: