tiistai 24. marraskuuta 2009

Silver Sky



Halusin jotain näyttävää, mutta nopeasti toteutettavissa olevaa. Totesin etten jaksa kikkailla akryylivärien tai sienien kanssa ja päädyin sitten tähän malliin. Uusi maybellinen lakkakin piti ajaa sisään, joten värivalinta oli helppo.

Alla Maybellinen Midnight Blue, yksi kerros riitti hyvin peittämään! Vinosti tippiin hopeista glitteriä nail art kynällä ja glitteriä myötäilemään kirkkaita strasseja dotting toolin avulla. Päälle sipaistu kaksi kerrosta Konad päällilakkaa. Ainoa tarkkuuta vaativa osuus oli strassien kiinnitys =) Näillä kehtaisi lähteä vaikka linnanjuhliin :D

Täytyy kyllä iso plussa antaa tuolle Konadin päällilakalle. Aluksi ajattelin, että lakka on pilaantunut kun on tosi paksua, lähes liisterimäistä mutta helppo levittää kynnelle ja kuivuu nopeasti. Suosittelen!


torstai 5. marraskuuta 2009

Butterflies


Konadit tupsahti postissa ja ihan niin nopeasti kuin odotinkin, loistavaa palvelua sanoisin!

Piti tietenkin ottaa heti kokeiluun vaikka vasta eilen tein manikyyrin. Taitaa olla neljäs tällä viikolla...
Näiden leimasinten käyttö ei muuten ollut yhtään niin helppoa kuin kuvittelin. Osa kuvista tarttui tosi huonosti leimasimeen ja osan kanssa ei mitään ongelmia. Sain kuitenkin jotain räpellettyä.

Alla väritön lakka jonka päälle töpötelty sienellä kolmea eri vaaleanpunaista järjestyksessä: Nivea Candyfloss, Avon Rose Gold, Lumene Quick&Chic Eternity. Tämän jälkeen leimasin valkoisella sekä mustalla konad erikoislakalla perhoset jokaiseen kynteen ja samalla mustalla kukkakuvion. Strassit kiinnitetty kynsiliimalla ja päällä 2 kerrosta konad päällilakkaa. Jätin kuvan väärinpäin, että perhosten kuvion näkisi paremmin. Aika sievät ja hempeät tuli =)


keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Rose's are red




Aikani kuluksi tutkin Youtubesta eri manikyyri ja nail art aiheisia videoita. Kohdalle osui harvinaisen hyvä klippi siitä miten tehdä ruusuja nopeasti ja helposti. Kannattaa käydä kurkkaamassa Rose Nail Art.

Sovelsin ruusuideaa sitten itselle sopivaksi. Alle Maybellinen mustaa lakkaa. Hopeisella glitter lakalla kolme raitaa, kulmiin ruusut Lumenen Natural Code, Little Devil lakalla sekä valkoisella nail art lakalla ja lehdet kahdella eri vihreällä nail art lakalla. Päälllä Mavalan pikakuivattajaa.

Jälleen kerran kuva ei tee oikeutta väreille, mutta koittakaa kestää =/
Ruusuista tuli niin kivat, että kokeilin ihan tekokynsille erilaisia muodostelmia. Otan niistä kuvan päivänvalossa ja lisään sitten tähän kunhan joudan =)

Tilasin muuten CesarsShopista vihdoin ja viimein Konad tarvikkeita. Siellä olisi ollut valmiita settejä, mutta päätin räätälöidä omani. Pistin tilaukseen mustan sekä valkoisen erikoislakan, top coatin, leimasinsetin sekä kolme kuvalaattaa M53, M56, M57. Näistä pitäisi riittää tekemistä pitkäksi aikaa =)


maanantai 2. marraskuuta 2009

Mexican fiesta




Aikani näitä uusia nail art lakkoja testattuani totesin ettei nämä nyt kuitenkaan ihan hyödyttömiä ole. Vaativat vain harjoittelua niinkuin mikä tahansa uusi omaksuttava juttu. Lakat muhi kaapissa viikon ja tänään päätin tarttua toimeen enkä näköjään turhaa työtä tehnyt, onneksi!

Aluksi lakkasin kynnet pinkillä, yksi kerros riitti hyvin. Annoin lakan kuivua ennen seuraavaa vaihetta. Sitten mustalla nail art lakalla kynäosalla "piirsin" mustat koukerot jokaiseen kynteen. Seuraavaksi töpöttelin valkoisella nail art lakan kynäpäällä valkoiset pisteet mustien koukerouden myötäisesti. Turkoosit strassit kiinnitetty värittömän lakan ja dotting toolin avulla ja lopuksi päälle mavalan pikakuivattajaa.

Lopputulokseen olen kyllä tosi tyytyväinen, värit näyttävät luonnossa herkullisilta, tulee ihan mexico aiheiset postikortit mieleen :D

torstai 29. lokakuuta 2009

Nail Art Pen

(Valitettavasti kuva hävisi blogimallin muuttamisen yhteydessä eikä minulla ollut koneellani vastaavaa tallella, pahoittelut tästä )

Lupailin kuvaa ostamistani lakoista ja tässä ne nyt on, yhteensä 60 kpl.
Mainitsinkin jo siitä, että 21 väreistä oli vuotanut postituksen aikana. Laitoin asiasta viestiä tavarantoimittajalle ja hän suostui korvaamaan pilalle menneet uusilla. Positiivinen palaute siis myyjälle vaikka alkuun tuntuikin, että pieleen meni =)

Eilen ahkerasti tusasin noiden kanssa. Osa väreistä yllättävän paksuja, sanoisin melkein kumimaisia ja sivellinpää paksumpi kuin oletin, mutta ihan siistiä jälkeä saa aikaiseksi. Ongelmallisiksi osoittautuivat kuitenkin värit joissa glitter hilettä. Hileet niin isoja, etteivät ne mahdu kynäpäästä ulos mutta siveltimellä saa näilläkin ihan ok jälkeä. Käytän/testaan nämä nyt ainakin loppuun. Voi olla, että jatkossa tilaan mieluummin Art Clubin koristelakkoja.

Konad lakoista ja laatoista olen myös haaveillut ja mahdollisesti pääsen tilaamaan ensimmäisen erän jo tulevan kuun aikana. Puolisoni lupasi sponsoroida harrastustani sadalla eurolla, joten saan jo ihan hyvän setin kasaan. Tilauksen ajattelin tehdä ihan tuolta CesarsShopista, toimitus tapahtuu seuraavana päivänä tilauksesta joten ei joudu ainakaan turhaan odottelemaan pitkän toimitusjan takia =)


keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Seaweed




Tänään pamahti postista kovasti odotetut Nail Art kynät joita tuolla aikaisemmassa viestissä hehkutin. 21 lakkaa 60:stä oli vuotanut lähetyslaatikkoon. Laitoin myyjälle viestiä asiasta ja toivon jotain kompensaatiota. Vuotaneiden pullojen korkeista kierteet auki ja osasta pulloista puolet valunu ulos, harmitti kyllä kovasti =/

Otin kuitenkin testaukseen niitä värejä mitkä tulivat moitteettomassa kunnossa perille.Inspiraation puutteessa tein varmaan kolmet lakkaukset ennen kuin sain esittelykelpoisen jäljen. Tipeissä Maybellinen forever (jotain) lakkaa, kuviot tehty vihreällä nail art lakalla. Koristuksena keltaiset strassit ja top coatiksi sipaisin Mavalan kynsilakan pikakuivattajaa pari kerrosta jotta strassit pysyisivät paremmin kiinni. Otan noista nail art kynistä kuvan tänne kunhan saan aikaiseksi!

Pahoittelen kuvieni huonoa laatua, teen näitä manikyyrejä aina iltaisin hämärällä enkä malta odottaa seuraavaan päivään kuvien ottamista. Olen siis räpsinyt keinovalon alla ja värit on mitä on =/


maanantai 26. lokakuuta 2009

Holographic Purple




En sittenkään tykännyt edellisestä manikyyristä, joten pakko väkertää jotain muuta. Alla samaa Goshin Metallic Purplea ja tipeissä sienellä töpöteltynä Goshin Holographicia.
Siis todella simppeliä. Yritin aluksi ihan siveltimellä laittaa tuota kimallelakkaa, mutta alusväriä lähti mukana pois joten sienellä sai töpöteltyä niin, että molemmat lakat pysy kynnellä. Kerrankin jotain yksinkertaista, mutta näyttävää =)

Asiasta pahviin. Aikaisemmin ilmaisin haluni omistaa Nail Art Pen lakkoja, eli lakkoja joissa sivellin sekä kynäpää. Noh viime viikolla sainkin aikaiseksi tilata 60 värin setin ebaystä. Jännityksellä odotan lakkoja enkä malta päästä testaamaan niitä!! Toinen Must Have juttu on nuo Konad lakat ja leimasimet, mutta asia kerrallansa ;)

Metallic

(tämän tekstin kuva ei näy, eikä löydy enää koneelta. Sori =/)

Uutta kynsisälää

Tilasin erään foorumin kirppikseltä Goshin Metallic Purple kynsilakan. Joutuu satsaamaan tuohon tuotemerkkiin useamminkin. Väri nimittäin levittyi todella helposti kynnelle ja oli jo ensimmäisellä kerroksella täysin peittävä.

Koukerot tehty työs kirpparihankkeella, Sally Hansenin Nail Art kynällä. Näistä kynistä ei aikaisempaa kokemusta. Aluksi ainakin tuntuu vähän hankalakäyttöiseltä, mutta eiköhän tuossa joku niksi ole mitä en ole vielä älynnyt. Suurin ongelma itellä ettei väri tartu kunnolla kynnen pintaan, vaan vetäytyy "kasaksi".. Mutta täytyy siis vaan harjoitella enemmän!

Pink & Brown



Viikonlopun projekti saatu melkein päätökseen. Lankojen päätteleminen on ihan kököintä hommaa joten jätän toistaikseksi tuolleen, onneksi jouluun on vielä pari kuukautta :D
Lankoina Novitan Nalle ja puikkoina kärkkäiseltä ostetut bambu sukkapuikot. Silkukoita 12/puikko eli yhteensä 48. Käytännössä sama määrä mitä 38 koon villasukalle.
Suosittelen noita bambupuikkoja kaikille, ovat tosi paljon kevyemmät kuin perinteiset ja silmukat ei liu-u liikaa puikolla!


tiistai 20. lokakuuta 2009

Peikonlehti




~ Manikyyriä ystävälle ~

Mallilla lähdin hakemaan peikonlehteä, mutta vähän jäi kauas siitä. Täytyy seuraavalla kerralla kokeilla sabluunan kanssa! Väristä tuli kuitenkin kaunis, yhdistetty kahta eri vihreää, valkoista sekä kultaista akryyliväriä ja sienellä töpötelty kynnelle =)
Varpaisiin tehtiin sama kuvio!


sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Muita käsitöitä



Ystävä opetti pyynnöstäni kutomaan sukkia ja tää vaihe jäi vähän päälle.
10 paria olen tainnut tehdä kesästä lähtien ja nyt teen uutta aluevalloitusta säärystimien, koirien villapaitojen, vauvan täkkien jne muodossa =)

Villasukkia, itse en juurikaan käytä, mutta ovat hauskoja neuloa. Itellä on varsin lyhyt pinna joten nämä ovat tarpeeksi nopeita kudottavaksi. Kukat on virkattu, muuta en sitten juurikaan osaa virkata isoäidin neliöiden lisäksi. Sukat tehty lankojen vyötteissä olevilla ohjeilla.


Kaverin koirille lämmikettä talven varalle. Silmukkamäärän katsoin täältä: Möhönasu
Ompelin molempiin kauluksiin napit koristeiksi, kuva otettu ennen kuin löysin sopivat napit. Vihreä tuli perhoskoiralle ja orassi kiinanpalatsikoiralle :)


Tässä niitä isoäidin neliöitä. Ohje Viivin Virkkausnetti
Yhdistin neliöt ohuemmalla langalla ompelemalla käsin. Alle leikkasin valkoisesta fleece kankaasta saman kokoisen palan johon ompelin napit. Fleece kiinni virkatussa peitossa nappien avulla.



Saman mallinen peitto eri langoilla tehtynä.



Viimeisin projekti, säärystimet. Saa nähdä kenen pukinkontista tänä jouluna löytyvät ;)


Ming Dynasty



Halusin kokeilla jotain uutta.

Löysin täältä bloggareiden maailman kautta linkin Nail Art Guidanse ja tätä mallia oli vaan pakko päästä kokeilemaan. Samanlaista en saanut, ei kyllä jäljen perusteella haittaakaan. Suosittelen kokeilemaan, oli nimittäin simppeliä ja sienenä käytin ihan keittiön pesusientä minkä pistin pieniksi palasiksi.

Tässä siis käytetty punaista, sinistä, keltaista ja valkoista akryyliväriä. Päällä Mavalan kynsilakan pikakuivattajaa sekä huuto.netistä tilattu strasseja.

En malttais odottaa, että pääsee kokeilemaan eri väreillä. Kahta eri vihreää, oranssia ja valkoista voisin laittaa seuraavaksi :D


tiistai 13. lokakuuta 2009

Työvälineitä

Tässä kuvin tärkeimpiä työvälineitä.


Tilasin Cesars Secrets nettikaupasta setin vesiliukoisia akryylivärejä. Vielä ei ihan ole hallussa niiden käyttö, mutta pikkuhiljaa alan oppimaan.




Kuvassa näkyvät värit tosiaan nyt käytössä!










Siveltimet sekä dotti toolin (strassien kiinnittämistä varten) tilasin myös samasta paikasta, Cesars Secrets.


Näistä siveltimistä käytössä I sekä O ja sitten tuo dotti tool G.















Näistä taas haaveilen, Nair Art kynistä.
Toisessa päässä normaali suti, toinen taas kynämallinen
koristelemisen helpottamiseksi. Ainakin ulkomaisilla sivuistoilla löytyy myynnistä useamman värin settejä. Jospa sitä jossain vaiheessa saisi tilattuakin =)

Kynsitaidetta


Tässä kuvia tähän asti kertyneistä kynsitaiteista. Alimpana ensimmäinen tekeleeni ja siitä ylöspäin aikajanassa tähän päivään asti. Lisäilen uusia sitä mukaa kun joudan!

Olisi huippua saada lukijoilta palautetta ja vinkkejä siitä mitä/miten voisin parantaa työni laatua/jälkeä.


Haluan siis vielä korostaa, että omat kynteni ovat aidot luonnonkynnet joihin maalailen normaaleilla lakoilla sekä vesiliukoisilla akryyliväreillä. Mitään aikaisempaa kokemusta tai koulutusta tekemiseen ei ole, täysin itseoppinut/sählännyt =)
***

Alla Avon Nailwear Pro Rose Gold
Valkonen lakka Trind White
Kuviot:
Sina Nail Paint Red 008
Sina Nail Paint White 003

***

Aluslakka Trind Base Coat
Tummanvihreä lakka Rimmel London 238 Forest
Turkoosi lakka Rimmel London 819 Green with envy
Vihreä raita Sina Nail Paint Green 006
Hopeinen raita Sina Nail Paint Silver 002

***

Punainen lakka Nail Polish by H&M
Valkoinen lakka Mavala White 49
Tekniikka vesimarmorointi
Ohjeet: http://beautybabesworld.blogspot.com/2009/02/kynsien-koristelu-tutorial.html

***

Avon Nailwear Pro Rose Gold
Rimmel London 819 Green with envy

Tekniikka vesimarmorointi

***
Ystävän kynnet




Valkoinen lakka Valkoinen lakka Mavala White 49
Hopeinen raita Sina Nail Paint Silver 002
Kukat Sina Nail Paint Red 008

***



Vaaleanpunainen Rimmel London 021 Magenta magic
Hopeinen raita Sina Nail Paint Silver 002
Musta väri kukissa Sina Nail Paint Black 010
Kultainen väri kukissa Sina Nail Paint Gold 001
Päällä Mavala kynsilakan pikakuivattaja

***




Alla Lumene Quik & Chic 10 Eternety
Raidat:
Sina Nail Paint Gold 001
Sina Nail Paint Black 010
Sina Nail Paint Silver 002
Päällä Mavala kynsilakan pikakuivattaja

***

Ystävän kynnet



Alla Lumene Quick & Chic, sävyä en tiedä (kaverin lakka)
Kuviot:
Sina Nail Paint Black 010
Sina Nail Paint Blue 004
Sina Nail Paint Green 006

***

Ystävän kynnet



Alla Nail Polish by H&M Red Nail
Kuviot:
Sina Nail Paint Black 010
Sina Nail Paint Gold 001

***


Alla Nail Polish by H&M Red Nail
Päällä Avon Nailwear Pro Rose Gold
Kuviot Sina Nail Paint Gold 001

***



Alla Rimmel London 021 Magenta magic
Musta lakka Rimme London 080 Black cab
Kuviot Sina Nail Paint Silver 002

***

Ystävän kynnet




Alla Rimmel London 021 Magenta magic
Kuviot:
Sina Nail Paint Silver 002
Kuviot Sina Nail Paint White 003

***

Ystävän kynnet



Aluslakkaa en tiedä, oli kaverin oma lakka
Kuviot:
Sina Nail Paint Black 010
Sina Nail Paint Gold 001

***
Ystävän kynnet



Alla Lumene Natural Code 12 Go Crazy
Kärjessä jotain tunnistamatonta lakkaa..=D
kuviot:
Sina Nail Paint White 003
Sina Nail Paint Green 006, 007
Sina Nail Paint Black 010

***


Alla Rimmel London 021 Magenta Magic
Sina Nail Paint White 003
Sina Nail Paint Black 010
Sina Nail Paint Green 006, 007

***


Musta lakka Rimmel London 080 Black Cab
Hopeinen raita Sina Nail Paint Silver 002
Kukat Sokokselta ostettuja tarroja, Broadway merkkisiä muistaakseni...

***

Ystävän kynnet



Alla Rimmel London 080 Black Cab
Kuviot
Sina Nail Paint Green 006, 007

***


Alla Rimmel London 080 Black Cab
Sina Nail Paint White 003

***

Alla Rimmel London 021 Magenta Magic
Kuviot Sina Nail Paint Black 010

***

Alla Rimmel London 021 Magenta Magic
Valkoinen Trind French White
Kuviot:
Sina Nail Paint Black 010
Sina Nail Paint White 003

***

Alla Rimmel London 819 Green With Envy
Valkoinen Trind French White
Kuviot:
Sina Nail Paint Dark Blue 004
Sina Nail Paint Sky Blue 005

***


Alla Rimmel London 198 Azure
Kuviot:
Sina Nail Paint Green 006, 007
Ruskeat sekoittamalla akryylivärejä red, blue ja yeallow

***


Alla Mavala 56 Riga
Kuviot Sina Nail Paint White 003

***


Musta lakka Maybelline Black is black 700
Kullanväri Sina Nail Art Golden 001 akryyliväri

***

Uusia tuulia..

Jaahas kaikkea pitää näköjään kokeilla ja tätä bloggaamista myös siinä samalla!

Ajatus oikeastaan lähti siitä, että olen jo jonkin aikaa tehnyt kynsitaidetta itselleni ja ystävilleni. Julkaisin tekeleistäni kuvia Facebookissa, mutta ajattelin etteivät kaikki ystäväni halua joutua kynsitaide spämmini uhreiksi joten tällainen blogi itseni ilmaisemista varten taitaa olla aika passeli juttu!

Yritän siis päivittää tänne kuvia kynsijutuista, alkuun toki läjäytän ne mitä olen tähän asti saanut aikaiseksi. Voisin myös jakaa muiden kanssa innostustani neulomiseen. Sukkapareja syntynyt kesästä 7 ja viime viikolla ylitin itseni tekemällä villapaitulit kaverin koirille =)