maanantai 4. heinäkuuta 2011

Green green grass

Helppo ja hauska, värikäs ja raikas.

Kameranani toimii iPhone 3G jossa ei ole salamaa tai muutenkaan erityisen hyvää kuvaamislaatua joten värit tuntuvat kaikissa kuvissa todella haaleilta =(
Toki tuo vihreä koristelakka on luonnostaankin haaleaa, mutta kauniin värinen kuitenkin. Ensin tein vihreät raidat ja sitten pinkit. Eipä siinä sen kummempaa. Päälle pari kerrosta pikakuivattavaa lakkaa. Otin taas strasseja valmiiksi, tarkoituksenani lisätä kirkas pieni kivi jokaisen raidan päähän mutta näytti sievältä ja tosiaan raikkaalta ihan näin, joten jätin strassit taas odottamaan =)








Sokokselta tuli ostettua paketillinen Kiss merkkisiä koristelakkoja. Paketissa oli kolme väriä, kuvassa näkyvät vihreä, pinkki sekä tumman sininen. Vihreässä ja sinisessä lakassa siveltimet toimivat ihan hyvin, mutta harmikseni pinkissä lakassa sivellin oli vähän mutkalla. Oikeastaan ihan käyrä ja tämän seikan vuoksi oli hankalaa saada raidoista saman pituisia (tai sitten vika oli vain käyttäjässä..). Tosin lopputulosta katsellessani eri pituiset näyttävät just hyviltä, mutta kovin tarkkaa jälkeä ei tuolla valitettavasti saa aikaiseksi.

Ja sitten todella ärsyttävä asia, että muuttaessani blogimallia aikaisempien kirjoitusten kuvat hävisivät. Möö! Mutta kärsivällisyyttä, kaivan kuvia koneeltani takaisin niin paljon kuin mahdollista ja uusi tietenkin sitäkin enemmän!! =)






Ei kommentteja: